Koronarajoitukset jatkuvat huhtikuulle

Päivitetty: 19.4.2021

Koronarajoitukset jatkuvat huhtikuulle

Kansalaisopistoa koskevat koronarajoitukset jatkuvat samansisältöisinä ainakin 30.4. asti, ellei toisin ilmoiteta. 

Tänä aikana vain vuonna 2007 tai myöhemmin syntyneille lapsille suunnattu kurssitoiminta järjestetään lähiopetuksena. Lisäksi 14.4. alkaen vuonna 2001 tai myöhemmin syntyneille on mahdollista järjestää opetusta ulkotiloissa siten, että lähikontaktia kurssilaisten välillä ei synny. Kurssilaisia tiedotetaan mahdollisista muutoksista opetusjärjestelyihin tekstiviestein. 

Muu kurssioiminta järjestetään toistaiseksi mahdollisuuksien mukaan etäopetuksena. Kurssilaisille ilmoitetaan mahdollisesta siirtymisestä lähiopetukseen tekstiviestein.

Kursseille ilmoittautuneet saavat myös tiedon kurssien tai luentojen mahdollisesta peruuntumisesta tai etäopetusjärjestelyistä.