Päivitetty: 27.11.2019
Sata vuotta kansalaisopistotoimintaa Vakka-Suomessa
Suomessa on voinut opiskella kansalaisopistoissa pitkälti yli sadan vuoden ajan. Kuluneena vuonna on vietetty niin suomalaisen kansalaisopistotoiminnan 120-vuotisjuhlia kuin Kansalaisopistojen Liiton, kansalaisopistojen yhteistyö- ja edunvalvontaelimen, 100-vuotispäiviä. Myös Vakka-Suomessa on aihetta juhlaan, sillä kansalaisopistotoiminnan vakiintuminen alueella alkoi sata vuotta sitten.
Vuosisadan vaihteen Vakka-Suomessa käytiin vilkasta keskustelua kansansivistyksestä ja väestön sivistyksellisten olojen kohentamisesta. Kansaa sivistämään ja valistamaan järjestettiin jo 1800-luvun lopulla eri seurojen toimesta luentoja, jotka saivat järjestäytyneen muodon, kun vuonna 1899 Uudessakaupungissa perustettiin kansanvalistuskomitea. Koska itsenäisesti toimivan komitean toimintatavat olivat jokseenkin samat kuin Kansanvalistusseuran, oli luonnollista, että tänne perustettiin pari vuotta myöhemmin Kansanvalistusseuran Haaraosasto. Sen pääasiallista toimintaa oli paikallisten laulujuhlien järjestäminen. Laulujuhlia järjestettiin Laitilassa, Vehmaalla, Taivassalossa, Kustavissa ja Uudessakaupungissa eli samoilla paikkakunnilla missä nykyinen Vakka-opistokin toimii.
Hyvin pian alettiin laulujuhlien yhteydessä jo haaveilla kansanopiston, työväenopiston tai kansalaisopiston perustamisesta. Lopulta yksi maamme vanhimmista kansalaisopistoista, Uudenkaupungin kansalaisopisto, perustettiin sata vuotta sitten vuonna 1919, kun Kansanvalistusseuran Haaraosaston toiminnan ansiosta 10. helmikuuta 1919 Uudessakaupungissa aloitettiin 12 viikon mittainen luentotoiminta. Kansalaisopiston toiminta alkoi vakiintua lukuvuoden 1919–1920 aikana.
Opiston nimikysymys oli alkuun hyvinkin polttava ongelma. Ehdotuksia olivat muun muassa työväenopisto, Wapaaopisto, Vapaakansalaisopisto tai peräti Walistola. Tampereelle oli perustettu työväenopisto jo vuonna 1899 ja ennen Uuttakaupunkia oli perustettu seitsemän työväenopistoa sekä Kuopion kansalaisopisto. Uudessakaupungissa otettiin siis toisena opistona käyttöön nimi kansalaisopisto. Aluksi nimeksi valittiin Uudenkaupungin Vapaa Kansalaisopisto, muotoon Uudenkaupungin kansalaisopisto nimi vakiintui vuonna 1927.
Lukuvuonna 1919-1920 opistoon ilmoittautui 134 opiskelijaa ja opetustunteja järjestettiin yli 300. Opetusta annettiin englannissa, kauppakirjeenvaihdossa, ruotsissa, äidinkielen kirjoittamisessa, laskennossa ja lauluakin harjoitettiin. Luentoja oli esimerkiksi sieluopista, musiikin historiasta, lakien synnystä, työväenkysymyksestä ja kodin sisustamisesta.
Opistolaisia vuonna 1920 opiston toimipaikan, Seikowin koulun edessä.
Opiston toimintaa johti opettaja Alma Taipale alusta kuolemaansa asti, vuoteen 1933. Alma Taipale oli Suomen ensimmäinen nainen kansalais- tai työväenopiston rehtorina. Hänen jälkeensä opiston johtajat vaihtuivat melko tiuhaan tahtiin, mutta vuonna 1955 aloitti rehtorina Inkeri Rämä, joka johti opistoa aina vuoteen 1988 saakka. Hänen jälkeensä rehtoriksi tuli Jukka Tamminen, jonka seuraaja, nykyinen rehtori Tomi Kangas aloitti rehtorin tehtävissä vuonna 2001.
Opisto jatkoi toimintaansa yksityisenä opistona Kansanvalistussäätiön omistuksessa aina vuoteen 1947, jolloin se siirtyi kaupungin omistukseen. Toiminta alkoi Seikowin koululla, josta siirryttiin nykyiseen Kirjastotaloon 1957 ja sieltä Viikaisten koululle 1980-luvun alussa. Opetustiloiksi vakiintui 1990-luvun puolivälissä Pohitullin koulun keskikäytävä, jossa nykyisinkin suuri osa Vakka-Suomen kansalaisopiston Uudenkaupungin osaston opetuksesta annetaan. Vuonna 2007 perustettu Vakka-Suomen kansalaisopisto jatkaa kansalaisopistotoiminnan perinnettä niin Uudessakaupungissa kuin viidessä muussakin osakaskunnassa.
Kansalaisopistojen alkutaipaleella tehtävä työväestön sivistämisestä oli keskeinen, mutta taustalla eli myös ajatus itsenäisestä Suomesta, unelma sivistyneestä kansakunnasta ja elinvoimaisesta kansallisesta kulttuurista. Nyt 2010-luvulla kansalaisopistojen tehtävät ovat muuttuneet ja monipuolistuneet, mutta perusajatus on silti sama: tarjota kansalaisopistojen opiskelijoille kykyjä ja taitoja, joita tarvitaan nykyhetkessä ja tulevaisuudessa. Kurssitoiminta on kokenut monia muutoksia, mutta yhä edelleen opiskelijat ilmoittautuvat samoille kursseille kuin sata vuotta sitten; kielten kursseille on tasainen kysyntä, laulua ja musiikkia pääsee harjoittelemaan erilaisissa kokoonpanoissa ja luennoilla pohditaan ajankohtaisia asioita. Vakka-opistossakin konekirjoituksen kurssit ovat päivittyneet erilaisiksi tietoyhteiskunnassa tarvittavien taitojen kursseiksi, mutta myös perinnetietoisuutta vaalitaan perinnepiirien ja perinnekäsitöiden opetuksen muodossa. Kestävän kehityksen periaatteet ohjaavat opiston toimintaa. Ajan hermolla olevat kädentaitojen, taiteen ja liikunnan kurssit muodostavat merkittävän osan kurssitarjonnasta, yhtenä uutena lisäyksenä opisto tarjoaa myös kotoutumiseen tähtääviä, maahanmuuttajille suunnattuja kursseja.
Sivistys, omaehtoisuus ja tasa-arvoinen mahdollisuus oppimiseen ovat kansalaisopistotoiminnan keskeisiä arvoja. Kansalaisopistoissa opiskelee vuosittain yli puoli miljoonaa opiskelijaa, tehden siitä Suomen suurimman oppilaitosmuodon. Opetustunteja toteutuu vuosittain yli 2 miljoonaa. Vakka-opistossa kursseille osallistuu vuosittain noin 5500 yksittäistä opiskelijaa ja yhteensä toteutuu noin 17 000 opetustuntia. Viime vuosina elinikäisestä oppimisista on tullut hallitusohjelmien, ajatushautomoiden ja koulutusohjelmien uusi kuuma sana. Kansalaisopistot ovat kuitenkin toteuttaneet samaa ideaa koko elinkaarensa ajan ja niillä on kyky vastata myös tulevaisuuden koulutustarpeisiin. Kansalaisopistoilla on tutkitusti merkittävä tehtävä eri-ikäisten osaamisen, oppimisen ja hyvinvoinnin vahvistamisessa.
Kirjoittanut Riitta Kilkku yhteistyössä Vakka-opiston henkilökunnan kanssa. Julkaistu Uudenkaupungin Sanomissa 16.11.2019.